Pidän kirpputoreista. Niiden tunnelmasta, siitä ettei koskaan tiedä mitä aarteita voikaan löytää ja erityisesti siitä, miten useasti löytää jotakin aivan ihanaa oikeasti kirppishintaan. Toki joukkoon mahtuu paljon ylihinnoiteltua ja täysin käyttökelvotontakin tavaraa, mutta ei anneta sen häiritä sen enempää.
Tarkoitukseni oli mennä lähinnä siivoamaan oma pöytäni ja katsoa, mahtuuko tuoda jo jotakin uutta lisää. Pojan pieneksi jääneet vaatteet (erityisesti ulkoilu) olivat kaikki menneet ja korupuoli oli myös tyhjä. Eli pian pitää viedä lisää myyntiin. Ja tavaraahan on nurkat väärällään.
Se ei silti estä meikälikkaa kantamasta jotakin kotiinkin.
Olin jo kirppiksen facebook sivuilta katsellut eräitä mageita kenkiä ja samassa pöydässä oli useat aivan uskomattoman ihanat kengät. Ja vieläpä omaa kokoani! Eikä hinnatkaan olleet pahoja. Päätin kuitenkin pitäytyä yhdessä kenkäparissa. Vaikka teki hieman tuskaa jättää esimerkiksi upeat nilkkurit pöytään seisomaan. Ne vain eivät olleet jalkaani sopivan malliset. 
Kenkien lisäksi nappasin mukaan pienen arkun. Meikkaan usein olohuoneen pöydällä ja meikit on sitten hujan hajan. Niiden säilytyspaikka on epäkäytännöllinen hylly kylppärissä, joten oikeasti mokomat ovat usein siellä olkkarissa pitkin poikin. No, nyt tuo pieni arkku toimii meikkiarkkuna ja se sopii kivasti olkkarin fiilikseen, joten se saa seistä ihan luvan kanssa pöydällä. Taidan laittaa jonkin kynttiläsysteemin vielä arkun kaveriksi...

Muutenkin sisustuskärpänen on taas kovasti surissut. Pitkään tässä ollaankin asuttu ilman, että meikäläinen on repinyt tapetteja alas. Nyt se hetki alkaa olla käsillä. Paikallisessa värisilmässä jo ihailin erästä tapettia, jota alunperin suunnittelin laittavani makkariin, mutta josko sittenkin heitän sitä olkkariin...päätöksiä, päätöksiä! Musta tehostetapetti voisi olla todella hieno olkkarissa. Edellisessä asunnossa tein sabluunan itse ja maalasin olkkarin seinät, kun sopivaa tapettia ei vain ollut olemassa. Kenties tällä kertaa en heti ensimmäisenä ole tekemässä sabluunoita ja töpöttelemässä isoa seinää, vaikka hommasti pidänkin.

IMG_6934-normal.jpg

IMG_6933-normal.jpg

IMG_6935-normal.jpg