Olen pyrkinyt siihen, että lasten vaatteista tai pukeutumisesta en liikaa ala kirjoitella. Mutta nyt kun jokin veteen piirretty viiva on ylitetty, niin pakko on hieman ajatuksiani aiheesta sepustaa kaiken kansan luettavaksi.

Laatu on tietysti tärkeää. Lasten vaatteet kuluu, tietyssä iässä erityisesti polvet ovat kovilla. Pienet lapset istuvat kylmässä maassa, joten märän on syytä pysyä vaatteiden ulkopuolella. On paljon käytännön asioita, jotka on pakko ottaa huomioon lasta vaatettaessa. 

Mutta nyt en haluakaan puhua vaatteiden teknisestä puolesta. 

Erilaisia tyylejä löytyy lapsillekin vaikka millä mitalla. Tietyissä ikäryhmissä. Vauva-osastoilla näkee vaikka ja mitä. Kuvio- ja väriskaalat ovat huikeita. Ja vauva-aikana ei lapsellakaan vielä ole omia mielipiteitä siitä, haluaako hän päälleen pääkalloja vai kukkasia, vihreää vai punaista. Mutta sitten kun se oma tahto alkaa heräillä, ollaankin jännän äärellä.

Olen sitä mieltä, että isä ja äiti ovat perheessä ne, jotka määräävät. MUTTA, vaikka äiti miten olisi retrokuoseihin hurahtanut onko lapsi pakko pukea niihin jos hän itse ei niistä laisinkaan pidä? Oma poikani ilmoitti jo varsin pienenä, että hän ei muuten tykkää sinisestä. Helppo homma, kun katselee poikien osastoja. Sinistähän ne ovat täynnä. Joskus on pakko tehdä kompromissi ja huolia se sininen pusero, mutta miksi ihmeessä väen väkisin ostaisin pojalle jonkin sinisävyisen vaatteen, jos tiedän, ettei hän välitä sinisestä? Vaikka itse pitäisin miten paljon tahansa jostakin vaatteesta en sitä pojalle osta, jos tiedän, että hän ei sitä päälleen pue kuin pakosta.

Erityisesti äitien ja lasten maut tuntuu törmäilevän. Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä kärkkäämmin nuori vastustaa äidin ehdotuksia. Teinien kanssa kinastelu on tietysti aivan oma lukunsa.
Mutta eräskin päivä töissä mummu tuli ostamaan joululahjaksi tyttären tyttärelleen vaatteita. Mummu valitsi mm mustan puseron jossa oli kimallusta, glitteripinnejä ja vielä melko rouheat leggarit päälle. Mummu totesi, että lapsen äiti ei varmastikaan tykkää lahjasta, mutta pääasia on, että lapsi itse tykkää. 
Vaatteet olivat ihan käytännöllisiä, ei mitään juhlahepenettä, mutta nimenomaan tyyli oli nyt se, joka lahjan saajan äidille olisi se kompastuskivi. 
En edes tiedä montako kertaa olen ollut lapsen ja äidin välissä, kun he ovat kinastelleet joulujuhlavaatteista, kouluvaatteista, kuvausvaatteista... 

Lapsetkin ovat persoonia. Hei eivät ole meidän suora jatkeemme ja he eivät jaa meidän mieltymyksiämme vaikka miten tahtoisimme. Mielestäni jo lapsen itsetunnon kannalta olisi ihan hyvä pönkittää sitä rohkeutta olla oma itsensä, vaikka muut ei tykkäisikään samoista asioista.
Annetaan prinsessoille tilaa olla prinsessoita. Supersankareille tilaa liihollaa viittojen kanssa. Peikoille tilaa maastoutua metsään. Olivatpa he sitten tyttöjä tai poikia.