Suomessa ompeliat tienaavat keskimäärin 1600euroa kuussa. Pienimmillään noin tonnin. Kuulostaa melko pieneltä rahalta, mutta entä jos kuukaudessa tienaisikin vain muutamia kymppejä?

MOT on taas kirjoittanut ompelijoiden surkeista työolosuhteista ja palkoista. Ja niistä tulisi toitottaa lujempaa, jotta viesti menisi kuluttajille perille. 

Bangladeshissa on vaatetehteissa matalammat palkat kuin kiinassa, ja siellä työtahti on sellainen, että kuka tahansa hyväosainen ei osaa edes kuvitella. Reiman tehtaalla palkka on 60euroa kuussa, kaikki ylityölisät mukaan lukien. Vaikka pienellä rahalla tulee toimeen, noin pienellä ei tule. Ei edes Bangladeshissä.

Työolosuhteet ovat toinen iso asia. Reipas vuosi sitten Bangladeshissä kuoli yli 1100 henkeä vaatetehtaassa tapahtuneessa onnettomuudessa. Muuttuiko mikään sen jälkeen? Ei.

Riskimaissa tuotettuja vaatteita on suurinosa markkinoilla olevista. Esimerkiksi Reiman tuotannosta 100% on tuotettu juuri riskimaissa. Eli paikoissa, joissa työolot, palkat ja turvallisuus etc "voivat olla" kyseenalaisia. Stockmann-konsernilla (Stockmann, Seppälä ja Lindex) osuus on 96%. Nansolla 76%.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/14/lindexin-vaatetehtaan-tyoolot-surkeita

Suomalaisista yrityksistä VAIN  Stockmann on allekirjoittanut palo- ja rakennusturvallisuussopimuksen, Accordin. VAIN Stockmann! Accordin insinöörit tarkastavat tehtaita ja korjaukset hoidetaan yhdessä Accordin ja tehtaiden kanssa. 

Toki, erilaisia sopimuksia ja seurontoja on koko ajan enemmän, mutta tulee muistaa, että kaikkea ei voi etänä seurata ja asiat eivät muutu, jos ei muuta omia tapojaan ja vaadi tuottajilta enemmän.

reiman_paita_g-normal.jpg

Pitääkö siis välttää vaatteita, jotka on tuotettu Kiinassa ja Bangladeshissa? Asiantuntiat sanovat, että älä boikotoi. Vaikka palkat ovat pieniä ja työolosuhteet surkeita, se pienikin palkka on elintärkeä köyhille (erityisesti) naisille. Painostakaa ja vaatikaa sen sijaan yrityksiä eettisempään tapaan toimia. Antakaa palautetta firmoille. 

Esimerkiksi naapurista tuttu H&M on pistänyt pystyyn kamppanjan, jossa on tavoitteena nostaa tehdastyöläisten palkat sellaiselle tasolle, että sillä elää. Tavoite olisi saada korotus aikaan vuoteen 2018 mennessä. Tämä tarkoittaa katteiden muutoksia, asennemuutoksia, kenties pientä hintojen nostoa. Mutta onko kukaan muu alkanut kamppanjoida tehtastyöläisten palkkojen eteen? Ei. Suomessa ei kukaan halua juuri edes myöntää, että asiat ovat surkealla tolalla. Asioita kierrellään kuin kissa kuumaa puuroa.

Älkää te kuluttajina ummistako silmiänne. Avatkaa ne.