Olen kateellinen kaikille, jotka saavat kiksejä urheilusta. Joiden veri vaan vetää salille/lenkkipolulle/jonkin lajin pariin. Minä kyllä myönnän, että liikunnan jälkeen on mahti olo, mutta se ei vaan riitä, että saisin itseni ylös ilman pientä itsepotkimista. 

Eräs tuttu tokaisi vähän aika sitten, että ei kannata pakolla vääntää. Silloin se vähäinenkin ilo katoaa. Se jäi jotenkin soimaan takaraivoon. Miksi tehdä asiasta vaikeaa, kun sen voi toteuttaa toisinkin?

Itselläni ei ole mitään erityistä tavoitetta. En tahdi bikinifitness-kroppaa tai edes laihduttaa. Tahdon vain pitää yllä peruskuntoani. Joten päätin, että nyt loppuu turha kiukuttelu. Ja ilon kautta. Liikuntakin.

Aamusta kävin reippaan 3km:n kävelylenkin pojan kanssa. Ihan vaan, koska oli kiva keli. Nyt illasta lähdin kiertämään samaa lenkkiä uudelleen, kameran kanssa. Aamusta nimittäin harmittelin, miksi en kameraa ollut ottanut. Aivan hyvin voin yhdistää tallaiseen kevyeen arkiliikuntaan valokuvaustakin! En todellakaan ole siis mikään kuvaaja, mutta tykkään räpsiä otoksia kivoista ja kauniista asioista. Ja jos valokuvaamisen varjolla saan itseni ylös ja ulos, niin olkoon niin! 


DSCN1079-normal.jpg

DSCN1073-normal.jpg

DSCN1077-normal.jpg

DSCN1062-normal.jpg