Joko siitä muka kahdeksan vuotta on? Pakko kai se on uskoa :D 
Kahdeksan vuotta sitten aurinko paistoi täydeltä terältä, oli kuuuma ja hiki. Sateenvarjot jäi käyttämättä, samaten miesten pikkutakit lähti melko nopeasti huilaamaan tuolien selkänojille. 

Vihkimisen jälkeen ei satanut vettä, vaan ilmaan puhalleltiin saippuakuplia. Itseasiassa sateen mahdollisuuteen ei ihan liikaa edes varauduttu. 

Vaikka häistä ei olekaan kuin kahdeksan vuotta, on vuosiin mahtunut jo melko monenlaista tunnelatausta. Eikä vähiten siksi, että perheeseen syntyi poika. Sitä monesti miettii, että miksi niin monet eroaa kun lapsi on pieni. Se aika on kuitenkin lyhyt (vaikka myönnän, että väsyneenä ne hetket, kun kaikki menee päin honkia, tuntuu todella pitkiltä) ja ohimenevä. Mekin ollaan riidelty aivan hölmöistä asioista vain koska on väsyttänyt. Ja tullaan varmasti jatkossakin vaihtamaan painokkaita sanoja asioista, jotka jälkikäteen vaikuttaa todella hölmöiltä.

Kestävän parisuhteen salaisuuksia on mielestäni yhtä monta, kuin on kestäviä parisuhteita. Mutta loistava ajatus on tämä: "Ymmärrys siitä, milloin tulla lähelle ja koska pysyä kaukana, on salaisuus pitkään avioliittoon. "
Jokainen kaipaa hetken rauhaa silloin tällöin. Joskus taas kaipaa toista lähelleen paljonkin. Vaikka eläisikin parisuhteessa, on silti yksilö. 


10399101_120620888223_2106055_n-normal.j