Vain yksi pesu ja ihana t-paita kutistui todella pieneksi t-paidaksi. Useasti moisesta reaktiosta voi syyttää väärää pesua, mutta tällä kertaa kyseessä taisi olla maanantai-versio. Ai että mua harmitti!

Paidan pesuohjeissa oli kolmenkympin hienopesu. Paita on pellavaa joten päätin sitten ottaa oikein varman päälle (koska todella pidin puserosta) ja laitoin paidan pesupussiin ja pesin vieläpä kolmenkympin käsinpesuohjelmalla. Joka siis on vieläkin hellempi kuin hienopesu. 

blackt.jpg

Pellava usein kutistuu hieman pesussa, mutta palautuu silittämällä takaisin entisiin mittoihin. Mutta tällä kertaa pusero oli kutistunut saman kokoiseksi kuin poikani paidat. Siis to-del-la pieneksi. Siltä istumalta soitin myymälään ja varasin toisen, koska elän todella toivossa, jotta ensimmäinen pusero oli joko huonosta erästä tai yksinkertaisesti maanantaikappale. 

Tallaisia tilanteita tulee melko harvoin vastaan, mutta itse kartan vaatteita joissa kielletään vesipesu tai silittäminen tai on jotakin muuta erikoisempaa. Helppohoitoiset vaatteet on parhaita. JA niitä tulee myös käytettyä, kun ei pelkää sitä pesemistä.