Sain jo jokin aika sitten kokeiluuni Lumenen meikki primerin. Nyt sanottakoon heti alkuunsa, että itsehän olen ollut sitä mieltä, että tallaiset tuotteet ovat pelkkää humpuukia. Että hyvä meikkivoide kyllä ajaa asiansa ilman mitään pohjustustuotteita. Ja että ihon hyvinvointi on se tärkein.
Eli hippasen skeptisellä asenteella lähdin tämän tuotteen kanssa liikkeelle.

Voide itsessään on läpikuultavan valkoista. Se levittyy hyvin iholle ja ei imeydy liian nopeasti, vaikka oma ihoni yleensä ottaen imaisee kaiken mahdollisen itseensä melko hätäisesti. Voide tuntuu silkkiseltä, ei lainkaan raskaalta.
Voiteen päälle levitin heti meikkivoiteeni ja pakko se oli todeta jo parin päivän jälkeen, että primerin ansiosta meikkivoide levittyy astetta paremmin. 

Itselläni ongelma on ollut erityisesti otsa, joka tuppaa alkaa kiiltämään työpäivän aikana. Primerin kanssa meikkipohja pysyy mattana selvästi pidempään, enkä ole ihan liikaa puuteria joutunut lisäilemään tai muutenkaan meikkiä korjailemaan.

Primeriä ei mene paljoa kerralla, joten uskon pienen putelin riittävän melko pitkään. Itse olen kokeillut tuotetta myös niin, että olen keskittynyt vain ongelmakohtiin, enkä ole levittänyt tuotetta koko kasvoille. 

Jos ongelmana on meikkivoiteen "sulaminen" päivän aikana, suosittelen kokeilemaan primeriä. 

IMG_7222.jpg

IMG_7223.jpg