Sain jokin aika sitten mailitse viestiä siitä, miten kivasti käytän paljon värejä ja se tuntuu tulevan minulle luonnostaan. Kerronpa pienen salaisuuden: se ei todellakaan tule luonnostaan. Olen ihan tarkoituksella lisännyt väriskaalaani pikkuhiljaa ja koetan silläkin saralla laajentaa näkemystäni siitä, mikä minulle sopii ja mikä ei. 

Olen ollut siis todella suppea tyylillisesti ja värillisesti. Olen ollut varsin tietoinen oman kropan ongelmista, vähän turhankin tietoinen, joka on tietysti karsinut paljon kokeiltavien vaatteiden listalta. Kuvittelin pitkään, ettei mm maksimekot näytä koskaan hyvältä päälläni. Vaatekaappini sisältö koostui lähinnä mustasta ja violetista. 

Mitä tulee kropan ongelmakohtiin, osa ei ole siis ongelmia lainkaan. Se on se raaka oma pää, joka ne ongelmat tekee ja luo. Ainut vähänkään oikea ongelma voi olla rintaliivikokoni, jota on huonosti saatavilla, tai tämä pyöreä takamus joka aiheuttaa (taka)päänvaivaa erityisesti housuostoksilla.

Mutta siis, aloin järjestelmällisesti lisätä väriä vaatevarastooni. Rakastan violettia, se on aina ja ikuisesti se heikkokohta johon tartun herkästi, mutta turkoosi on erittäin mieluinen myös. Joten päätin aloittaa "väriterapiani" lisäämällä vaatehuoneen sisältöön turkoosia. Ensin vain pari perus toppia ja korua. Sitten pikkuhiljaa vihreää, sinistä, oranssia... huomasin jopa, että tummanpunaisen saan toimimaan, vaikka olen IKUISUUDEN valittanut, miten tummanpunainen ei minulle istu. Toki löytyy edelleen sävyjä ja värejä, jotka ei tunnu omalta ja saa oikeasti ihoni näyttämään merisairaalta. Mm oliivinvihreä (itseasiassa monet vihreät), useimmat ruskean sävyt ja keltainen. Ei vaan tunnu omalta. Mutta tarkoitus ei ollutkaan syleillä kaikkia maailman värejä, vaan laajentaa omaa väriskaalaa.

Samalla kun laajensin näkemystä väreistä, on avartunut näkemys erilaisille leikkauksille. En tuomitse enää vaatteita niin herkästi henkarilla roikkuessa, sillä olen nyt niin monta kertaa yllättynyt positiivisesti sovituskopilla kun olen ns herjalla ottanut jonkin "kumman koltun" kokeiluun. Ja sama myös toisin päin: jokin henkarilla kovinkin kivalta vaikuttava vaate ei sitten päällä olekaan niin ihmeellinen. Suosittelen ottamaan tietynlaisen huithapeli-asenteen mukaan ostoksille, ja kokeilemaan niitä outoja rättejä. Sillä usein niissä on ideaa, kun vaate vain saadaan oikean ihmisen ylle, eikä katsota sitä vain roikkumassa henkarilla.

Minulle henkilökohtaisesti itseni pukeminen on aina ollut vaikeaa. Me naiset kun tuppaamme näkemään vain niitä virheitä omassa kropassa. Toisen ihmisen vartaloa lukee eritavalla ja ei läheskään niin kriittisesti. Olisi tärkeää oppia kehumaan itseään ja katsomaan niitä asioita, joista pitää. Tuskin kukaan on täysin tyytyväinen koskaan siihen, mitä on geeniperimältään saanut, mutta keskitytään mieluummin niihin hyviin asioihin. Positiivisen kautta, ihmiset!