Ahdistaako teitä koskaan suorituspaine, jota joka tuutista lauotaan?
Pitäisi harrastaa liikuntaa, syödä X määrä tuoreita vihanneksia ja hedelmiä päivässä, pukeutua tavalla Z ja sitten Y, muttei kuitenkaan saa olla pinnallinen. Pitää huolehtia, että on omaa aikaa, mutta että vapaa-aikaa viettää perheen kesken. Ja ehdottomasti pitää viettää aikaa puolison kanssa, mutta lapset aina ensin. Pitää ajatella luontoa, pitää ajatella eläimiä, pitää ajatella naapureita. Pitää harrastaa aktiivisesti ja intohimolla sitä mitä harrastaakaan. Töissä pitää kehittyä ja mieluusti edetä. Pitää ehdottomasti lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia. Pitää muistaa levätä, muttei laiskotella. Ja lomalla pitää tehdä asioita U, K ja I ja käydä paikoissa L, M ja G, mutta stressata ei saa ja aikataulutkin pitää unohtaa! Ja muista nyt hemmotella itseäsi, mutta älä syö liikaa herkkuja. Mutta opettele leipomaan itse!
ARGH!

Erityisesti paineita tuntuu kasaantuvan tuoreille vanhemmille. Ai että, kuinka paljon neuvoja sitä voikaan saada! Itselläni onneksi sellainen aika on jo ohi, mutta muutamalla ystävällä ollaan sitä  juuri elämässä. 

Vaikka toki. Näin kolmekymppiselle tuntuu tulevan myös paineita ja neuvoja melko suoraan, vaikkei vauvaakaan ole. Vaikka siis pitäisi olla. Eihän yksi lapsi riitä! (tätäkään en ole koskaan tajunnut. Eikö kyselijät koskaan ajattele, että kenties niitä lapsia ei noin vain tulekaan?) Liikuntaa pitäisi ehdottomasti harrastaa enemmän ja suklaat unohtaa, sillä mitä ilmeisimmin hetkenä minä hyvänsä peilistä tuijottaa takaisin vanha akka. Ja minihameen käyttökin alkaa olla pikkusen siinä rajalla. JA kenties tukkakin vois olla pikkusen neutraalimpi. Keikoilla/festareilla heiluminen on myös kuulemma pikkuisen naurettavaa, entisen nuoruuden etsimistä. Jännä, kun minä kuvittelin, että hyvien bändien diggailu kuuluisi kaikille ;)

Välistä kasaan aivan riittävästi itse itselleni paineita ja stressiä turhista asioista, joten taidanpa taas kerran jättää median ja puolituttujen ihmisten ajatukset omaan arvoonsa. Ja jatkan tätä hölmön bloginkin kirjoittamista. Ihan vaikka piruuttani.

1288677446441-normal.jpg