Minulla on aina ollut hyvät kynnet. Ne kasvaa nopeasti, ovat paksut ja kestävät. Välillä meinaa suoraa sanoen mennä hermo, kun kynnet saa leikattua suurin piirtein vain sirkkelin avulla heti suikun jälkeen. 
Lakkoja käytän silloin tällöin, yleensä kuitenkin olen ilman. Töissä kun lakka kuin lakka lohkeilee ja näyttää heti karsealta.

Nyt sitten ostin Citymarketista kynsiviilan, jolla luvattiin saada kynnet kiiltämään. Skeptisenä en oikein jaksanut uskoa tähän halpistuotteeseen, mutta pakko se nyt on uskoa kun olen muutaman kerran käyttänyt. Viilassa on neljä erilaista pintaa joita käytetään tietyssä järjestyksessä. 

Kuva ei näytä sitä kiiltoa, mikä livenä näyttää siltä, kuin olisin sipaissut kirkasta lakkaa kynsiini. Jätin peukalon kynnen käsittelemättä, jotta eron näkisi, mutta kuva ei nyt tosiaankaan näytä eroa.

Itse olen aikoinaan saanut kuolleenmeren kosmetiikka-sarjaan kuuluvan kiillotusviilan ja sen tulos ei ollut yhtään sen parempi kuin tämänkään viilan. Eikä kiillon kostollakaan tunnu olevan eroa. Hinta sen sijaan on jotain aivan muuta.

IMG_6473-normal.jpg
IMG_6475-normal.jpg
IMG_6476-normal.jpg